Tarvitsetko todella kaikkia niitä ravintolisiä?

Vai onko hyvinvoinnista tullut harrastus, jossa eniten purkkeja omistava voittaa?
Aamulla monivitamiini, D-vitamiini, magnesium, sinkki ja jotakin vastustuskyvylle. Päivällä pari kapselia lisää ja illalla vielä muutama, jotta uni tulisi paremmin ja sitten vastaan tulee uusi ravintolisä, joka lupaa tukea jotakin sellaista, minkä olemassaoloa et tiennyt ennen mainoksen näkemistä.
Kohta keittiön kaappi muistuttaa pientä apteekkia.
Yrttiterapeuttina ja aromaterapeuttina minun pitäisi kai olla tästä innoissani.
Mitä enemmän ihmiset käyttävät yrttejä ja ravintolisiä, sitä parempi?
No ei aivan.
Olen työskennellyt kasvien, yrttien ja hyvinvoinnin parissa yli kymmenen vuotta. Käytän ravintolisiä myös itse, enkä todellakaan vastusta niitä, mutta olen huomannut, että keskustelemme paljon siitä, mitä kaikkea meidän kannattaisi ottaa.
Huomattavasti vähemmän siitä, mitä kaikkea voisimme jättää ottamatta.
Ensimmäinen valintani on aina ruoka
Jos joku kysyy minulta, mitä ravintolisiä hänen kannattaisi käyttää, ensimmäinen kysymykseni koskee yleensä ruokavaliota.
Tiedän. Hirveän epäkäytännöllistä, kun voisi vain suositella kolmea purkkia ja lähettää ostoksille, mutta ruokavalio on perusta.
En tarkoita täydellistä ruokavaliota, jossa jokainen ateria on värikäs taideteos ja kaikki ravintoaineet on laskettu milligramman tarkkuudella. Tarkoitan tavallista, monipuolista syömistä.
Ruoasta saamme vitamiinien ja kivennäisaineiden lisäksi kuituja, rasvahappoja, proteiineja ja lukemattomia muita yhdisteitä. Kaikkea tätä ei voi korvata monivitamiinilla.
Jos ruokavaliossa on puutteita, ensisijaisesti selvitän, voisiko niitä korjata ruoalla. Jos ei voi tai se ei riitä, ravintolisä voi olla oikein perusteltu ratkaisu.
Esimerkiksi D-vitamiinin tai B12-vitamiinin täydentämiselle voi olla selkeä tarve. Myös todetut puutostilat, sairaudet ja erilaiset elämäntilanteet voivat edellyttää säännöllistä käyttöä.
Kyse ei siis ole siitä, että kaikki ravintolisät pitäisi heittää roskiin.
Vaan siitä, että ravintolisän pitäisi täydentää jotakin, ei vain kasvattaa aamurutiinin pituutta.
Mutta ylimääräinenhän tulee pissan mukana ulos?
Tämä on yksi sitkeimmistä ravintolisiin liittyvistä ajatuksista ja osittain se pitää paikkansa.
Monet vesiliukoiset vitamiinit, kuten C-vitamiini ja osa B-vitamiineista, poistuvat ylimääräisinä virtsan mukana, mutta kaikki ravintoaineet eivät käyttäydy samalla tavalla.
Esimerkiksi rasvaliukoiset A- ja D-vitamiinit voivat varastoitua elimistöön. Myös joidenkin kivennäisaineiden liiallinen saanti voi aiheuttaa ongelmia. Eikä vesiliukoisuuskaan tarkoita, että aine olisi turvallinen kuinka suurina annoksina tahansa.
Lisäksi monissa ravintolisissä on samoja ainesosia.
Otat monivitamiinin, hiuksille tarkoitetun valmisteen ja vielä jonkin vastustuskykytuotteen. Jokaisessa saattaa olla esimerkiksi sinkkiä tai B6-vitamiinia.
Yksittäinen annos voi näyttää aivan kohtuulliselta, mutta kokonaismäärä onkin toinen asia ja vaikka osa ylimäärästä poistuisi virtsan mukana, miksi sitä pitäisi ottaa jatkuvasti enemmän kuin tarvitsee?
Aika kallista pissaa, jos minulta kysytään.
Mietitkö koskaan elimistösi kokonaiskuormitusta?
Tämä on asia, jonka haluaisin ihmisten huomioivan nykyistä paremmin.
Kun puhun kokonaiskuormituksesta, en tarkoita, että maksa menisi paniikkiin nähdessään magnesiumkapselin.
Maksa ja munuaiset käsittelevät ja poistavat aineita jatkuvasti. Se on niiden normaalia toimintaa, mutta elimistö ei myöskään käsittele jokaista käyttämääsi valmistetta toisistaan täysin irrallisena asiana. Samaan kokonaisuuteen voivat kuulua lääkkeet, ravintolisät, yrttiuutteet ja muut valmisteet.
Osa sisältää samoja aineita, osa voi vaikuttaa toistensa imeytymiseen tai vaikutuksiin. Joillakin kasviuutteilla voi olla myös merkittäviä yhteisvaikutuksia lääkkeiden kanssa.
Kaikki yhdistelmät eivät tietenkään ole haitallisia, mutta jos käytössä on kymmenen eri valmistetta, olisi hyvä tietää, mitä ne kaikki sisältävät ja miksi niitä käytetään.
Se, että jokainen tuote on ostettu eri kaupasta, ei tarkoita, että elimistö käsittelisi niitä eri osastoilla.
Tarvitseeko kaikkea ottaa joka päivä? Ei välttämättä.
Suosin monien ravintolisien ja yrttivalmisteiden kohdalla tarpeeseen perustuvaa käyttöä.
Joskus käyttö muutamana päivänä viikossa voi olla riittävää. Joitakin valmisteita suosittelen käytettäväksi vain tiettyinä vuodenaikoina ja joidenkin yrttien kohdalla suosin lyhyempiä kuureja, joiden välissä pidetään taukoa.
Esimerkiksi kahden viikon käyttöjakso ja viikon tauko voi joissakin yksilöllisissä tilanteissa olla valitsemani käytännön rytmi.
Tämä ei kuitenkaan ole yleispätevä ohje eikä tutkimuksilla vahvistettu sopiva rytmi kaikille valmisteille.
Ja tässä kohtaa on tärkeä erottaa toisistaan ravintoaineet, perinteiset yrttivalmisteet ja tiettyyn käyttötarkoitukseen kehitetyt, tutkituilla annoksilla käytettävät valmisteet.
Joitakin tuotteita kuuluu käyttää päivittäin, jotta niistä saadaan tavoiteltu hyöty. Toisten kohdalla jatkuvan käytön tarpeellisuutta tai turvallisuutta ei tunneta yhtä hyvin.
En siis suosittele tauottamaan kaikkea summittaisesti.
Suosittelen tietämään, miksi jotakin käyttää, kuinka pitkään sitä on tarkoitus käyttää ja milloin tarve kannattaa arvioida uudelleen.
Yllättävän radikaali ajatus nykypäivän hyvinvointimarkkinoilla.
Entä yrtit? Niitähän voi käyttää turvallisesti, koska ne ovat luonnollisia.
Niin, ja kärpässienikin on luonnollinen.
Luonnollisuus kertoo aineen alkuperästä, ei sen turvallisuudesta.
Yrttien kohdalla erotan aina tavalliset ruokaan käytettävät yrtit, haudukkeet, vahvemmat uutteet ja eteeriset öljyt toisistaan.
Ripaus oreganoa pastakastikkeessa ei ole sama asia kuin tiivistetty oreganoöljy. Eikä mukillinen yrttiteetä ole automaattisesti verrattavissa vahvaan kasviuutteeseen.
Olen erityisen harkitseva voimakkaasti antimikrobisesti vaikuttavien yrttien ja niiden tiivistettyjen valmisteiden kohdalla. En näe järkeä käyttää niitä jatkuvasti varmuuden vuoksi vain siksi, että kalenterissa lukee lokakuu.
Oma lähtökohtani on, että vahvempia kasvivalmisteita harkitaan vasta todellisen tarpeen yhteydessä, esimerkiksi oireiden ilmaantuessa ja silloinkin valmisteen soveltuvuus, turvallisuus ja tutkimusnäyttö huomioiden.
Oireetkaan eivät automaattisesti tarkoita, että tarvitaan antimikrobisia yrttejä.
Yrttien laboratoriossa havaittu antimikrobinen vaikutus ei myöskään tarkoita, että valmiste ehkäisisi tai hoitaisi infektioita ihmisessä ja jos tarvitaan lääketieteellistä hoitoa, sitä ei korvata eteerisellä öljyllä ja hyvällä uskolla.
Minulle yrttien arvostaminen tarkoittaa myös niiden vaikutusten ja rajoitusten kunnioittamista.
Kaikkea voimakasta ei tarvitse käyttää jatkuvasti vain siksi, että sitä saa ostaa ilman reseptiä.
Milloin viimeksi tarkistit, miksi käytät jotakin valmistetta?
Tämä on oikeastaan koko kirjoitukseni tärkein kysymys.
Jos olet käyttänyt samaa ravintolisää jo kolme vuotta, tiedätkö vielä, miksi aloitit?
Oliko sinulla silloin jokin tietty tarve?
Onko se edelleen olemassa?
Oletko tarkistanut, mitä muita valmisteita käytät samaan aikaan?
Ja ennen kaikkea: oletko huomannut, onko tuotteesta hyötyä?
Joskus jatkamme vanhoja rutiineja vain siksi, että ne ovat vanhoja rutiineja.
Ravintolisästä voi tulla samanlainen automaattinen aamutoimi kuin kahvinkeittimen käynnistämisestä. Paitsi että kahvista ainakin yleensä huomaa, jos se unohtuu. Ravintolisien kohdalla vastaus ei aina ole yhtä selvä.
Tämä ei tarkoita, että toimiva valmiste pitäisi lopettaa vain siksi, ettei sen vaikutusta huomaa välittömästi. Esimerkiksi todetun puutoksen ehkäisyssä tai hoidossa hyöty ei välttämättä tunnu arjessa, mutta tarpeellisuutta voi silti arvioida.
Minulle paras hyvinvointi ei tule purkista
Haluan vielä korostaa, etten pidä ravintolisiä tai yrttejä huonoina asioina. Ne voivat olla erittäin hyödyllisiä, kun niitä käytetään oikeaan tarkoitukseen ja sopivalla tavalla. Käytän niitä itsekin, mutta minulle hyvinvoinnin tavoite ei ole se, että ihmisellä on mahdollisimman tarkkaan suunniteltu ravintolisärutiini.
Vaan se, että elimistö saa tarvitsemansa ensisijaisesti ruoasta ja muista hyvinvoinnin perusasioista ja lisävalmisteita käytetään silloin, kun niille on perusteltu tarve.
Kaikille tämä ei tietenkään tarkoita elämää ilman ravintolisiä. Joillekin säännöllinen täydentäminen on tarpeellista pitkään tai pysyvästi, mutta turhien valmisteiden karsiminen on aivan yhtä järkevää hyvinvoinnista huolehtimista kuin tarpeellisen valmisteen aloittaminen.
Minulle ihannetilanne on se, ettei elimistö tarvitse tarpeettomia lisävalmisteita voidakseen hyvin.
Jos jotakin tarvitaan, sitä käytetään. Jos ei tarvita, sitä ei tarvitse ottaa ihan vain varmuuden vuoksi.
Tiedän. Yrttiterapeutilta varsin huono myyntipuhe, mutta en minä ole täällä keräämässä ihmisille mahdollisimman suuria pillerikokoelmia ja jos voin joskus sanoa asiakkaalle, ettei hänen tarvitse ostaa mitään, pidän sitä oikein hyvänä lopputuloksena.
Kaikkeen ei tarvita uutta purkkia. Joskus paras valinta on jättää se kauppaan.

Kommentit